Vesihuoltotekniikka Kotilaisen historia
Yrityksen historia juontaa juurensa vuoteen 1976, jolloin Aarre Kotilainen ja Timo Peltokangas perustivat Vesihuoltotekniikka Ky:n Savonlinnaan. Vuonna 1983 yrityksen toimitila valmistui Kiurunkadulle ja Aarre Kotilainen siirtyi yrityksen ainoaksi yhtiömieheksi.
Yrityksen toinen sukupolvi tuli toimintaan mukaan 2008, kun Juha-Pekka Kotilainen aloitti yrityksen palveluksessa täyspäiväisesti opintojen jälkeen, ja sukupolvenvaihdos jatkettiin loppuun asteittain seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Olemme 45 toimintavuotemme aikana olleet toteuttamassa lukuisia jätevedenpuhdistamoita, putkilinjoja ja vedenottamoita, tehneet merkittäviä rakennustöitä Outokummun Enonkosken kaivoksella ja tehneet muoviputkien hitsauksia niin ympäri Suomea kuin Baltiassa ja Venäjällä.
Viimeisen 10 vuoden aikana olemme keskittyneet infrarakentamiseen vahvalla painotuksella vesihuollon putkistoihin ja kunnallistekniikan rakentamiseen. Suurin osa liikevaihdostamme koostuu yhdyskuntien ja teollisuuden vesihuollon verkostojen ja teiden saneerausprojekteista, vesistörakentamisesta kuten vesijohtojen ja paineviemärien asentamisesta veteen sekä maakaapelointitöistä ja vesihuollon laitoksista.
Olemme Savonlinnasta käsin vahvasti läsnä Itä-Suomen inframarkkinassa, ja rakennamme toimivampia vesihuollon verkostoja, projekti kerrallaan. Olemme ylpeitä työstämme ja pidämme huolen asiakkaistamme 45 vuoden kokemuksella.
Referenssejämme
Kaartilantien vesihuollon ja tien saneeraus (2022)
Kaartilantien vesihuollon ja tien saneeraus (2022) toteutettiin Savonlinnassa noin viidessä kuukaudessa. Projektissa uusittiin kilometrin mittaisen kokoojakadun kunnallistekniikan ja päällystyksen kokonaisurakkana. Työhön kuului vesijohto (PEH200)- viemäri (250mm)- ja sadevesiviemärilinjat (315-400mm) rungon ja taloliittymien osalta. Tierakenteista uusittiin asfalttipäällyste ja reunakivet koko työalueelta ja tiekerrokset tarvittaessa.
Vesijohdon PEH250 siirto ja paineviemärin PEH560 poisto vesistötyönä (2019)
Siirsimme Savonlinnan Vedelle vesijohtoa ja purimme käytöstä poistetun paineviemärin vesistöstä. Työn mahdollistaa suurjännitesähkölinjan asentamisen vesistöön.
Virtatie-Kaivoniityntien kunnallistekniikan saneeraus (2019)
Saneerasimme Savonlinnan Vedelle Virtatien ja Kaivoniityntien kunnallistekniikkaa. Työn tarkoituksena oli uusia käyttöiän päähän tulleet vesihuoltolinjat.

Yhteydenottolomake
Voit myös ottaa yhteyttä ja antaa palautetta alla olevalla lomakkeella