Maanrakennus ja kunnallistekniset työt

Maanrakennusta nykyaikaisin menetelmin

Maanrakentaja toteuttaa kiinteistöjen pohjatöiden lisäksi arjen kannalta välttämättömiä tekniset rakenteita kuten katuja sekä maan alla risteileviä tekniset verkostot, joissa kulkee vesi, lämpö, sähkö ja tieto. Usein rakennusprojekti alkaa maanrakennustöillä, ja niiden onnistuminen on edellytys onnistuneelle lopputulokselle.

Työvälineet ovat pitkälle samoja maanrakennusprojektin luonteesta riippumatta: kaivinkoneita, kuorma-autoja ja muuta erityiskalustoa kuten mittauslaitteita. Olemme toteuttaneet maanrakennuksen erilaisia kohteita avaimet käteen -periaatteella jo vuosikymmenten ajan, oli kyseessä sitten varastohallin tai omakotitalon pohjatyöt tai vaativat tekniset rakenteet. Käytössämme on 3D-koneohjauksella varustetut kaivinkoneet, joiden avulla laajojenkin alueiden rakennustyöt onnistuvat sujuvasti.

Kunnallistekniikkaa ja pohjarakenteita

Olemme erikoistuneet kunnallistekniikkaan eli putkilinjoihin ja teihin, mutta resurssimme ja osaamisemme soveltuu erinomaisesti myös pohjarakentamiseen ja muihin maanrakennusprojekteihin.

Toteutamme myös kiinteistöjen ja talojen pohjarakenteet. Samalla onnistuvat helposti rakentamiseen liittyvät putkilinjat, salaojat ja tarvittavat sähkökaapelien vedot, esimerkiksi varastohallien tai parkkipaikkojen teko.

Miksi valita Vesihuoltotekniikka Kotilainen?

Olemme vahva maanrakennuksen osaaja yli 40 vuoden kokemuksella. Käytössämme on kaivinkoneita kokoluokassa 8-21 tonnia, kuorma-autoja ja muuta tarvittavaa maanrakennuskalustoa siten, että pystymme toteuttamaan projektit luotettavasti.

Maanrakennus ei lopu pelkkään kaivinkoneen tilaamiseen tontille. Toteutamme työt oman työnjohdon alaisuudessa, teemme tarvittaessa maastomallin tilaajan suunnitelmien pohjalta tai tarvittaessa suunnittelemme kohteen toteutuksen itse. Toimimme jatkuvasti viranomaisten ja tilaajien kanssa, joten voimme tarvittaessa toteuttaa myös työn vaatiman luvituksen ja yhteydenpidon eri sidosryhmien kanssa. Otamme tarvittavat kaapelinäytöt ja vastaamme työstämme.

Olemme vuosien saatossa rakentaneet mm. seuraavia kohteita:

  • Industria Center varastohallit Savonlinna, Varkaus, 2017-2018
  • Suur-Savon Sähkön kaukolämpövaraston massanvaihto, 2018

Ota meihin yhteyttä

Vesihuoltotekniikka Kotilainen on joustava ja luotettava toimija yli 40 vuoden kokemuksella. Tarjoamme asiakkaillemme vaivatonta ja monipuolista kokonaispalvelua. Ota rohkeasti yhteyttä!

Sakari Vesa

Työpäällikkö

041 730 7437

Juha-Pekka Kotilainen

Toimitusjohtaja, hallinto

050 340 4999

Yhteydenottolomake

Voit myös ottaa yhteyttä ja antaa palautetta alla olevalla lomakkeella

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti